Aika rupeaa aina muutama kuukausi ennen lähtöä juoksemaan niin nopeasti, että yhtäkkiä löytääkin itsensä tilanteesta, että matkaan on enään muutama viikko.
Miten tämä koko unelma on ottanut toteutuakseen juuri nyt ja mistä se sai alkunsa?
Olen matkustanut melko paljon elämäni aikana mm. Afrikassa, Etelä-Aasissa, Kaakkois-Aasiassa ja Karibialla. Rakastan luontoa, ulkona olemista ja pidän liikunnasta. Matkoillani olen tavannut monia pyöräilijöitä, jotka ovat huomaamattani inspiroineet minua. Olen jo kauan sitten päättänyt, että valmistumiseni jälkeen pidän välivuoden ja lähden reissuun. Oikeastaan palaset vain ovat loksahdelleet kohdalleen itsestään ja nyt lähden pyörällä pidemmälle matkalle. Onneksi olen lyhyempiä matkoja pyöräillyt aikaisemminkin!
Paljon on vielä tehtävää ja opittavaa ennen lähtöä. Minulla on käynyt ihan mieletön tuuri matkanvalmistelujen kanssa. Matkapyöräni löysi minut ja jo ensimmäisellä ajolla totesin, että tällä mennään vielä pitkälle. Nyt olen opetellut peruskorjaukset Turun Emmauksella. Peruskorjauksien kanssa on jo melkein varma olo ja se mitä en ennen lähtöä opi, opin varmasti sitten tien päällä. Onneksi on aikaa oppia. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat mahdollistaneet matkani auttamalla minua erilaisin tavoin. Haluankin kiittää teitä kaikkia jo nyt, jotka ovat uskoneet minuun ja tukeneet minua suunnitelmani kanssa! Jokaisella positiivisella sanalla on ollut niin suuri merkitys minulle, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Toisaalta jokainen epäilevä kommentti on pysäyttänyt minut ajattelemaan ja kyseenalaistamaan matkani. Lopputulos on kuitenkin se, että ikinä ei voi tietää mitä tuntematon tuo tullessaan, ellei hyppää sinne.
Reittisuunnitelma on hyvin avoin, mutta hiljalleen sekin rupeaa muokkautumaan. Nyt kun olen saanut opinnot hoidettua, opinnäytetyöni on kansitettu ja melkein kaikki kesäkuun työtunnitkin on tehty, on hyvä aika ruveta kartoittamaan mielenkiintoisia reittejä. Lähden matkaan Tampereelta ja suuntaan ensin Helsinkiin, josta matka jatkuu Baltian kautta Puolaan, Slovakiaan ja Bulgariaan. Sieltä olen ajatellut pyöräileväni Kreikkaan ja ottaa laivan Turkkiin. Turkista matka jatkuu Iranin kautta Pakistaniin ja Intiaan.